Think about things yltnereffid

Elämä tapahtuu vaikka et olisi paikalla.

Sain tuosta todisteen viime viikolla. Vietimme perinteisen neuvotteluviikon New Yorkissa ja torstaina kotimaasta tuli puhelu. Pojanpoikani oli päättänyt aikaistaa maailmaan saapumistaan muutamalla viikolla ja perjantai aamuna olin ylpeydestä sikkuralla oleva isoäiti.

DifferentlySuurta iloa seuraa aina suuri vastuu. Meidän perheeseen on tulossa toinenkin vauva kuukauden sisällä ja kun tyttärenpoikani saapuu, on minulla kaksinkertainen isoäidin vastuu pienistä elämistä. New York oli siis tänä kesänä todella tunteikas, onhan se sitä minulle aina, mutta nyt meni jo yli äyräiden.

Asioista on siis ajateltava nyt erilailla. Maailma muuttui yhdessä yössä. Ja pian uudelleen.

Kun on aikaa miettiä ja katsella ympärilleen uusin silmin, ymmärtää myös omat ajatuksensa paremmin. Mikä on maailma, johon nuo pienet tulevat ja mitä heille haluan tarjota?

Meidän perheemme maailma on jo kolmen polven ajan pyörinyt tanssin ja luovuuden kuvioissa. Ja se on ollut hyvä. Nyt tietysti toivon, että neljäskin polvi kiinnostuu suvun alasta. Mutta milaisessa maailmassa tuo ala sitten toimii?

Oma kantani on ja on aina ollut, että tanssi ja taide kaikissa muodoissaan on elämässä niitä tarpeellisia pehmeitä arvoja, antava osa. Maailma on kova ja nykypäivänä negatiivisuus valtaa alaa. Se on kuin Ghostbusters 2 elokuvassa New Yorkin alla vyöryvä vihamönjä, joka tekee kaikista itsekkään ilkeitä. Tuo pitää kääntää ja tanssi on sille hyvä keino. Tanssi on osaamisen iloa ja luomisen riemua.

Minä voin hyvin olla noiden kahden oman pieneni”Ghostbuster” eli tuon siis heille positiivisen vaihtoehdon, lasi on puolitäynnä ei puolityhjä. Samalla voin tuoda tuota samaa muillekin pienille ja vähän suuremmillekin tanssijoille, omassa koulussamme, Tainalandiassa.

Nyt olen täynnä riemua, onnea, ylpeyttä ja rakkautta. Nuo tunteet siirrän myös uuden kautemme alkuun. En enää kiukuttele veden puutteesta Salmisaaressa, jos nuo tilat eivät toimi, hankitaan uudet. En vingu siitä, miksi me jouduimme tähän ongelmakierteeseen, vaan ratkaisen asian ja menen eteenpäin. Teemme uuden teoksen Tanssiteatteri Pikkaraiselle, Pinokkiohan oli suorastaan loistava. Nautin uusien oppilaiden tapaamisesta otan innolla vastaan kehitysideat ja annan upeiden asioiden tulla ovista ja ikkunoista.

Tässä kohtaa pakko sanoa, että elämä ON ihanaa eikä vaan että se tuntuu siltä. Vaikka tuota ei kuulemma koskaan saisi sanoa, maamme mottohan on:”kel onni on se onnen kätkeköön”. Minä en tätä halua kätkeä.
Jippppppiiii syksy 2015.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.